Sari Kuusela on johtamis- ja vuorovaikutuskouluttaja, joka on kiinnostunut kaikesta siitä, mitä työyhteisön näyttämöllä ja kulissien takana tapahtuu. Vallasta ja johtamisesta väitellyt yhteiskuntatiet.tri,  tietokirjailija, organisaatiokonsultti ja työnohjaaja.

Asetu hetkeksi esimiehen rooliin. Päivä etenee seuraavasti: Aamulla on ensin hetki aikaa työstää esitystä johtoryhmälle. Se on asiantuntijatyötä ja samalla mahdollisuus keskittyä itsenäiseen työskentelyyn.

Sitten asiantuntijasta esimiehen rooliin. Seuraavaksi on aamupalaveri oman tiimin kanssa, aiheina tilannekatsaus ja projektin aikatauluttaminen. On saatava aikaan yhteinen päätös. Intressit näyttävät hieman ristiriitaisilta, joten sinun palaverin vetäjänä pitää ohjata keskustelua tavallista tiukemmin, jotta ratkaisu syntyy. Ohjaavan esimiehen ja tarvittaessa päätöksentekijän rooli on siis tarpeen.

Palaverin jälkeen kollega ottaa yhteyttä ja pyytää kommentteja esitykseensä. Olet hieman eri mieltä esityksen painotuksista ja arvioit keskustelun aikana mielessäsi, miten näkemyksesi tulisivat vaikuttamaan yhteistyöhön. Toteat, että parasta valita keskitie – kollega on asiantuntija omalla alueellaan, joten hän ymmärtää kyllä pienemmälläkin painoarvolla esitetyn kommentin.  Koet olevasi tällä kertaa erityisesti työkaverin roolissa.

Seuraavaksi olet mukana työryhmässä, jonka aihe liittyy suoraan omaan työhösi. Sinua pidetään yhtenä keskeisenä asiantuntijana ja tiedät, että mielipiteelläsi on suuri vaikutus. Ei pelkästään siihen, miten asia etenee vaan myös työryhmän jäsenten välisiin suhteisiin. Olet siksi herkkänä sille, mitä asioita nostat esille ja erityisesti siinä, millä tavalla asiat esität. Haet tasapainoa oman tahdon toteuttamisen ja oman esimiehesi ja tiimin näkemysten välillä. Samalla puntaroit vuorovaikutustyylisi vaikutusta yhteistyösuhteisiin. Tunnet tarvitsevasi asiantuntijan roolin lisäksi erityisesti diplomaatin taitoja.

Iltapäivällä esimiehesi ottaa yhteyttä, ja pyytää pikaiseen palaveriin. Hänellä on uutta tietoa tulevasta muutoksesta. Kuuntelet kiinnostuneena, mutta mietit samalla muutoksen vaikutusta tehtävääsi. Pohdit myös, miten ja missä vaiheessa voit kertoa tilanteesta tiimillesi. Miten tiimi tulee reagoimaan ja miten muutos saadaan toteutettua yhdessä? Tarvitset ihmissuhdetaitoja ja muutoksen toteuttajan roolia. Ja hitusen itsehillintää oman tulevaisuuden miettimisessä.

Iltapäivän päätteeksi keskustelet vielä muutaman tiimisi jäsenen kanssa. Ensimmäinen keskustelu sujuu helposti; olette asioista samaa mieltä ja sinulta haetaan lähinnä vahvistusta siihen, että asia etenee tavoitteen mukaisesti. On helppoa tukea ja kertoa näkemyksiä, sillä arvostatte toisianne ja olette samanhenkisiä. Olet kannustajan ja positiivisen palautteen antajan roolissa.

Toinen keskustelu ei ole yhtä luonteva eikä sinulle yhtä helppo. Tiimisi asiantuntija on närkästynyt, sillä hän kokee, ettet tukenut häntä viime viikon palaverissa. Lisäksi tiedät, että teillä on eri näkemyksiä muutamasta keskeisestä seikasta ja olet pyrkinyt vaikuttamaan hänen mielipiteisiinsä. Keskustelu on jännitteinen ja venyy pidemmäksi kuin olit ajatellut. Selviät siitä mielestäsi rimaa hipoen etkä koe onnistuneesi. Tunnet, että sinua pidettiin ymmärtämättömänä esimiehenä, vaikka pyrit asiantuntevan vaikuttajan rooliin. Jälkikäteen ajatellen olisit toivonut pysyväsi neutraalina kuuntelijana ja auttajana. Tilanteet vain vievät helposti mukanaan.

Päivän päätteeksi pysähdyt hetkeksi miettimään, miten päivä oikein sujui. Olet tyytyväinen siitä, että ehdit valmistella johtoryhmän esitystä ja että tiimipalaveri sujui hyvin pienistä jännitteistä huolimatta. Sen sijaan keskustelut kollegan ja toisen tiimin jäsenen kanssa jäivät mietityttämään. Osasitko pitää riittävästi oman kantasi kollegan kanssa mutta samalla myös ymmärtää hänen tilannettaan? Pystyitkö vakuuttamaan tiimisi asiantuntijan siitä, että olet hänen puolellaan ja tuet häntä? Mieleesi jäi myös keskustelu esimiehen kanssa. Miten osaat parhaalla tavalla viedä organisaation muutosta eteenpäin sekä toiminnan että ihmisten kannalta? Onhan siinä kyse myös omasta roolistasi jatkossa.

Pin It on Pinterest